Oman näköisen elämän eläminen ei välttämättä ole helppoa, ja suoraviivaista. Usein täytyy pohtia, mikä omaa elämää ohjaa: pelko, häpeä, intohimo… Tuntuu, että itselläni se oli pitkään pelko. Siitä irti päästäminen ei ole ollut yksiselitteistä. Se ei tuntunut aina helpolta ja siltä, että välttämättä edes selviän siitä. Lopulta olen onnellinen, että tein sen, ja olen alkanut …
Kun valo alkoi palata takaisin. Elämään palaaminen ei ollut suuri oivallustai äkillinen muutos. Se alkoi pienistä hetkistä. Kun uskalsin katsoa itseäni silmiin,en syytellen tai haukkuen. Todeten vain,että jonkin on muututtava minussa. Siitä, että nauroin ja muistin,kuka olin ennen kuin väsymys vei kaiken.Siitä, että uskalsin taas haaveilla,vaikka en ollut varma jaksamisestani. Koen, että suuri pelastukseni oli,että …
Palasin kotiin ajatellen,että nyt kaikki helpottaisi. Että kun tämä on ohi,voin vihdoin hengittää. Mutta jokin seurasi mukanani. Lupasin itselleni, etten enää koskaan veisi itseäni sellaiseen tilanteeseen.Käskin olla varovainen.Nyt ei saa enää yrittää. Tuntui, kuin olisin jäänyt kuilun pohjalle, ja päättänyt etten enää astu lähellekään reunoja. Niitä, joita ei enää edes ollut. Ajattelin pitkään, että kaikki …
Kun elämä hukutti unelmani ja kaiken niiden mukana. Siltä se ehkä tuntui, mutta ei se niin ollutkaan. Lähdin toteuttamaan aupair unelmaa siinä uskossa,että maisemanvaihdos tekisi minusta kevyemmän. Halusin päästä irti tutuista kaavoista.Toteuttaa unelmiani. Totuus kuitenkin oli,että olin jo valmiiksi väsynyt itseeni.Vaadin liikaa, en osannut pysähtyä,enkä sallinut keskeneräisyyttä. Kun tein virheitä, en nähnyt oppimista,vaan epäonnistumisen. Ensimmäinen …
Huomaan viime aikoina ajattelevani tulevaa useammin hymyillen. En siksi,että kaikki olisi valmista,vaan siksi, että tuntuu siltä, että jotain hyvää on oikeasti edessä. Ja samaan aikaan jokin ääni painostaa:entä jos tämäkin on vain mieleni harhaa. Silti huomaan palaavani tähän tunteeseenyhä uudelleen. On mahdollista,että tulevaisuus näyttää vihdoin kirkkaammalta, kuin koskaan. Vaikka lopulta kukaan ei tiedä,putoaako maa altamme …
Olin hakenut samaa opiskelupaikkaa jo toista vuotta.Luin kahdeksan kuukautta putkeen, rakensin arkeni sen ympärille, vakuutin itselleni, että tällä kertaa epäonnistuminen ei olisi vaihtoehto. Silti luotto itseeni heitteli.Joinain päivinä tuntui, kuin olisin matkalla johonkin merkitykselliseen.Toisina epäilin, että yritän väkisin päästä kuuluvaksi johonkin,minne en oikeasti kuulu. Kun kävelin pääsykokeesta ulos,oloni oli tyhjä. Yllättäen tuntui, ettei lopputuloksella ollutkaan …
Muistan rohkeuden sen kesän hetkenä, jolloin mikään ei tuntunut varmalta,mutta päätin lakata odottamasta sitä. Hyppäsin johonkin sellaiseen, mistä en uskonut selviäväni. Kaikkien huonosti menneiden kokemusteni myötä, olin menettänyt itseluottamukseni. Ehkä ilmassa oli ripaus pakollista painetta ansaita rahaa,kun uskalsin lopulta hypätä liikkuvan junan kyytiin. Otin vastaan työpaikan,sellaisen, joka kuulosti siistiltä, mutta haastavalta. Suorastaan tiesin jo etukäteen,ettei …
Muutamia vuosia sitten pelkäsin lähes kaikkea: virheitä, vääriä valintoja, epäonnistumista ja sitä, etten riitä.En luottanut itseeni, enkä uskaltanut haaveilla kovin kauas. Jos haaveilin ja yritin haaveitani toteuttaa,koin aina epäonnistuvani,ja lannistuvani aina yhä enemmän. Syntyi kierre, jossa tuntui, ettei haaveilu, innostuminen tai yrittäminen kannata. Elämä tuntui jokapäiväiseltä selviytymistaistelulta, ei niinkään elämiseltä. Lopulta suuret unelmat ja onnistumiset …